Web-standardijärjestö sensuroitu Suomessa

Piraattipuolueen lehdistötiedotteet.

Web-standardijärjestö sensuroitu Suomessa

ViestiKirjoittaja Kaj Sotala päivämäärä 27.9.2008 klo 0:33

Web-standardijärjestö sensuroitu Suomessa
Julkaisuvapaa heti

World Wide Web Consortium (W3C), Internetin WWW-standardeista vastuussa oleva kansainvälinen yhteistyöelin, on tätä kirjoitettaessa päätynyt Suomen Poliisin estolistalle. Järjestön sivustolle pyrkivä saa ainakin DNA:n liittymissä ilmoituksen, jonka mukaan "pääsy on estetty lapsipornografian levittämisen estotoimista annetun lain (1.12.2006/1068) perusteella".

Vuoden 2006 lopulla voimaantullut Internetin sensuurilaki antaa poliisille valtuudet ylläpitää estolistaa, jolla mainituille sivuille Internet-palveluntarjoajat estävät pääsyn. Lakia kritisoitiin laajalti pelkäksi ongelmien maton alle lakaisuksi. Virkamiesten ylläpitämää listaa ei valvo mikään oikeusistuin, sitä on mahdoton pitää ajan tasalla, ja se estää herkästi pääsyn täysin laillisillekin sivuille. Eräs ulkopuolinen selvitys arvioi, että alle prosentti estetyistä sivuista sisälsi selkeästi laitonta materiaalia valtaosan ollessa täysin normaalia aikuisviihdettä [1]. Estettyjen sivustojen osoitteet eivät ole julkisesti tarkastettavissa virheellisten estojen varalta, joskin ne ovat selvitettävissä kokeilemalla. Listalle on aiemmin päätynyt myös mm. Thaimaan prinsessalle omistettu muistosivu [2] ja estolistaa julkisesti kritisoinut suomalainen sivu [3]. Laillisten sivustojen sensuroimisen aiheuttamia taloudellisia menetyksiä ei korvaa kukaan.

Tuore sattumus on jatkoa estolistan epäonniselle historialle. Vuonna 1994 perustettu W3C on kansainvälinen järjestö, jonka tehtävänä on kehittää WWW:tä hyödyntäviä tekniikoita luomalla niille yhteiset standardit. Sen sivustoa käytetään lähdemateriaalina esimerkiksi oppilaitosten ja yliopistojen tietotekniikan opetuksessa sekä alan yrityksissä. W3C:n sivustojen sensurointi lapsipornoepäilyjen vuoksi on kaikin tavoin absurdia, ja loukkaa yhtä Internet-sivujen tärkeimpien standardisoijien mainetta.

Piraattipuolue pitää asiaa uutena osoituksena estolistan toimimattomuudesta sekä hyvin huolestuttavana oireena estolistan päivityskäytännöistä. "Mikäli ison, tunnetun ja merkittävän organisaation sivut voivat vahingossa päätyä estetyiksi, mitä syytä on olettaa, etteivät pienemmät ja vähemmänkin tunnetut sivustot voisi kokea samaa kohtaloa? Tähänastisten kokemusten perusteella ei juuri mitään", toteaa puolueen tiedottaja Kaj Sotala. W3C:n sivujen sulkeminen osoittaa, että kauniista lupauksista huolimatta listaa ei päivitetä yhtään sen luotettavammin kuin ennenkään.

Piraattipuolue vetoaa päättäjiin, jotta nämä heräisivät ja lakkaisivat tuhlaamasta viranomaisten arvokkaita resursseja käyttäen lastensuojelua tekosyynä. Estolista ei millään tapaa estä lapsipornon tuottajien toimintaa. Lasten oikeudet ovat aivan liian arvokas asia käytettäväksi sensuurilain tapaan poliittisena keppihevosena irtopisteiden kalasteluun.

[1] http://maraz.kapsi.fi/sisalto.html
[2] http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/200 ... 0085476/66
[3] http://www.digitoday.fi/tietoturva/2008 ... 2008579/66
Piraattipuolueen hallituksen tiedottaja, Helsingin vaalipiirin edustaja

kaj.sotala@piraattipuolue.fi | 040 824 9335
Kaj Sotala
 
Viestit: 141
Liittynyt: 28.2.2008 klo 21:51
Paikkakunta: Helsinki

Re: Web-standardijärjestö sensuroitu Suomessa

ViestiKirjoittaja zzorn päivämäärä 27.9.2008 klo 3:21

English translation of the press release.

For immediate publication.

Organization for web standardization censored in Finland

World Wide Web Consortium (W3C), the international consortium for WWW-standards on the Internet has ended up on the child pornography blacklist maintained by the Finnish police. Anyone who tries to access it through at least the Finnish ISP 'DNA' gets an announcement stating that “access to this site has been denied based on the law against distribution of child pornography (1.12.2006/1068)”.

The law on Internet censorship that came into effect in Finland at the end of 2006 gives Finnish police the authority to maintain a blacklist that Finnish ISP:s can use. The law was heavily criticized for only trying to sweep the problems out of sight. The list, maintained by officials, is not controlled by any level of court, is impossible to keep up-to-date, and easily blocks access to fully legitimate sites. A third party evaluation reported that less than one percent of the blocked sites contained any clearly illegal material, whereas most of the sites were just normal adult entertainment [1]. The addresses of the blocked sites are not public information, although they can be examined by testing. Among other things, the list contained a memorial website devoted to the Princess of Thailand [2], and a Finnish site that openly criticizes the blacklist [3]. The possible financial losses due to unfounded blacklistings are not compensated by anyone.

This fresh incident is an addition to the hapless history of the blacklist. W3C, which was founded in 1994, is an international organization with the mission to create shared standards for the world wide web. The site is used as reference material by vocational schools and universities, as well as by IT companies. The censorship of the W3C-website for suspicion of distributing child pornography is absurd in every way, and insults the reputation of one of the most important standardization organizations in the world.

The Pirate Party of Finland considers this further evidence that the blacklist does not work as intended, and as a very concerning symptom of the updating practice. “If the website of a large, well-known and significant organization can end up blocked, is there any reason to believe that some smaller and less known sites doesn’t share its fate? Based on experience so far, none whatsoever”, states the announcer of the party, Kaj Sotala. Blocking the W3C-website shows us that despite promises made by the government, updating of the list is not any more reliable now than what it was before.

The Pirate Party of Finland appeals to the Finnish government to stop wasting valuable public resources with child protection as an excuse. The blacklist does not stop the distribution of child pornography in any way, and children’s rights are a far too valuable thing to be used as a means to collect cheap political points.

[1] http://maraz.kapsi.fi/sisalto-en.html
[2] http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2008/02/22/suomi-leimasi-prinsessan-muistosivun-lapsipornoksi/20085476/66 (in Finnish)
[3] http://www.digitoday.fi/tietoturva/2008/01/08/lapsipornolistat-ovat-tehottomia-ja-laittomia/2008579/66 (in Finnish)
-- zzorn
zzorn
 
Viestit: 24
Liittynyt: 28.2.2008 klo 22:26
Paikkakunta: Espoo


Paluu Lehdistötiedotteet

cron